Saamelaisten oikeus ympäristöön Euroopan Unionin ainoana alkuperäiskansana

Pro gradu-tutkielmani on kansainvälisiin suhteisiin kuuluva yhteiskuntatieteellinen tutkimus, joka tarkastelee ympäristökysymysten hallintaa ja alkuperäiskansojen asemaa perusoikeutensa nauttijoina.Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten pohjoiset ympäristökysymykset muotoutuvat Euroopan unionin ympäristöpolitiikassa ja miten se vaikuttaa saamelaisten oikeuteen käyttää ja elää perinteisesti asuttamiaan alueita. Tavoitteena on tuottaa uutta tietoa pohjoisista alueista ja havaita, miten EU-jäsenyys on vaikuttanut Suomen saamelaisten elämään ja vaikutusmahdol- lisuuksiin ympäristökysymyksiä koskevassa keskustelussa.

Saamelaiset ovat Euroopan unionin ainoa alkuperäiskansa. Heitä on n. 100 000 henkeä  ja heillä on oma historia, kieli, kulttuuri, elinkeinot, elämäntapa ja identiteetti. Saamelaisten kulttuuri perustuu omaan alueeseen ja sen luonnon ja eläinten vuosituhantiseen tuntemiseen ja valtaan päättää luonnon käytöstä. Saamelaiskulttuurin aineellinen perusta tuhoutuu kuitenkin koko ajan oikeudellisesti epäselvässä tilanteessa, msitä seuraa, että saamelaiset vieraantuvat esi-isiensä maista ja vesistä sekä niiden käytöstä kulttuuriinsa kuuluvalla tavalla. Luonto ja sen hyvinvointi ovat saamelaiskulttuurin elinehto.

Koska pohjoinen luonto on erityisen herkkää, on arktinen yhteistyö keskittynyt juuri ympäristön suojeluun. Monelle alueen asukkaalle yhteistyön tarve onkin todellinen, koska pohjoisessa tuntuvat myös ne saasteet, joiden alkulähde on aivan muualla. Ympäristöongelmat ylittävät valtioiden rajat ja koskevat eri ihmisryhmiä eri tavoin. Tällöin  myös erilaisilla ihmisryhmillä on erilaiset mahdollisuudet vaikuttaa asioihin. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten saamelaiset ovat kokeneet EU-jäsenyyden ja mahdollisuutensa vaikuttaa asioihin niin ihmisoikeus- kuin ympäristöasioihin kansainvälisillä foorumeilla. Tavoitteena on selvittää, miten perusoikeus ympäristöön on tunnustettu ja miten sitä edistetään Euroopan unionissa: kuka määrittää ja miten 'alkuperäiskansapolitiikkaa' Euroopassa.

Kansojen itsemääräämisoikeus, oikeus kehitykseen, oikeus ympäristöön, oikeus kulttuuriin ja oikeus ravintoon ovat ns. kolmannen polven ihmisoikeuksia. Nämä oikeudet ovat tosiasiassa edellytyksiä useimpien maiden kansalais- ja poliittisten skä taloudelliset, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien toteutumiselle. Oikeus ympäristöön, jota osaltaan täydentää valtion oikeus luonnonvaroihinsa, hyväksyttiin jo Tukholman kansinvälisessä ympäristökonferenssissa vuonna 1972. Sen sisältöä on kehitetty ns. Brundtlandin maailmakomission raportissa ja komission tuottamissa muissa asiakirjoissa. Viimeisintä kehitystä edustaa Rion konferenssin julistu 1992. Oikeus ympäristöön on taattu myös perusoikeutena useimpien maiden perustuslaeissa.

Saamelaisten oikeudellista asemaa voidaan tarkastella hallinnan (governance) teorioiden näkökulmasta, joissa perinteisesti on tarkasteltu kansainvälistä yhteisöä ja miten se pystyy hallitsemaan ja joskus jopa ratkaisemaan ympäristöongelmia. Hallintaan liittyvät ongelmat ovat kuitenkin monitasoisia: kyse ei ole ainoastaan valtioiden toiminnasta vaan erilaisten toimijoiden, kuten saamelaisten, ryhmien ja instituutioden pyrkimyksistä toisaalta osallistua ja vaikuttaa kansainvälisen ympäristöpolitiikan luomiseen.

Tutkimuksen aineistona käytetään saamelaisten ja europarlamentaarikkojen haastatteluja. Saamelaisia edustaa lähinnä Saamelaiskäräjät, joka on saamelaisten edustuksellinen elin ja edustaa saamelaisia niin kansallisissa kuin kansainvälisissäkin yhteyksissä. Tärkeitä tiedonlähteitä ovat myös kansainväliset sopimukset, kannanotot, esitykset, lausunnot, dokumentit skeä lehtiartikkelit.

Takaisin Pohjoinen ympäristö ja Euroopan Unioni-sivulle