Neljännen luennon aiheena on turvallisuuden ongelma. Luennolla käsitellään seuraavat teemat:

• Ympäristö- ja turvallisuuskysymysten väliset yhteydet

• Turvallisuusajattelun laajentamisen perusteet

• Ympäristöturvallisuus: keskustelu puolesta ja vastaan

• Harjoitustehtävässä tarkastellaan ympäristöturvallisuuden haasteita Barentsin alueella

Turvallisuuden ongelma

Mietittäessä ympäristökysymysten ja turvallisuuden välistä suhdetta esille, voidaan selvittää rauhan/sodan ja ympäristön välisiä suhteita negatiivisina ja positiivisina linkkeinä. Seuraavassa keskitytään ympäristön ja turvallisuuden välisiin negatiivisiin linkkeihin:

Aiheuttavatko ympäristöongelmat sotilaallisia konflikteja? Eräiden näkemysten mukaan ympäristöongelmat voivat muuttaa alueellista tasapainoa aiheuttaen ns. resurssisotia. Ympäristöongelmat korostavat alueiden ja eri ihmisryhmien välisiä varallisuuseroja ja ympäristöongelmilla väitetään olevan yhteyttä myös etnisiin konflikteihin (ks. Renner 1997, Käkönen 1992).

Aiheuttaako sodankäynti ympäristöongelmia? Siihen liittyvä kysymys on ympäristön tietoinen hyväksikäyttäminen sotilaallisten tavoitteiden edistämiseksi. Tämä ongelma on yhä enemmän saanut huomiota varsinkin Persianlahden sodan yhteydessä, jossa pommitukset johtivat mm. tulipaloihin öljynporausalueilla. Lisäksi on arvioitu aavikon luonnon toipuvan hitaasti sotilaiden ja kaluston kuljetuksista. Persianlahti kuuluu UNEPin alueellisten merien suojeluohjelmaan (Heininen 1991).

Lisäksi on laajasti keskusteltu sekä tutkijoiden piirissä että yleisemmin, pitäisikö turvallisuuskäsitystä muuttaa vastaamaan paremmin nykyisiä turvallisuus- haasteita. Tämän keskustelun takana on näkemys siitä, ettei perinteisen turvallisuuskäsityksen avulla ja siihen liittyvillä järjestelyillä pystytä vastaamaan ajankohtaisiin turvallisuushaasteisiin ainakaan kovin tehokkaasti. Turvallisuuden problematiikkaa ja ympäristökysymyksiä osana sitä tarkastelee mm. Kari Laitinen vastikään ilmestyneessä väitöskirjassaan 'Turvallisuuden todellisuus ja problematiikka: tulkintoja uusista turvallisuuksista kylmän sodan jälkeen (1999).

Ympäristöongelmat ja konflikti

Ympäristösodankäynti viittaa tilanteeseen, jossa ympäristöön pyritään tietoisesti vaikuttamaan tai muuntamaan tavalla, joka edistää sotilaallisen tavoitteen saavuttamista. 1977 tehty ns. ENMOD-sopimus kieltää ympäristön sotilaallisen ja muun vihamielisen käytön eli menetelmät, joilla pyritään muuttamaan luonnon kiertokulkua sotilaallisen hyödyn saavuttamiseksi. Sodan ympäristövaikutuksilla esim. suoraan tapahtuvia vaikutuksia kuten pommitusten ja kuljetusten aiheuttamia  ympäristöhaittoja. Välilliset vaikutukset liittyvät esim. patojen, ydinvoimaloiden, kemiallisten tehtaiden ja radioaktiivisten aineiden varastojen tuhoutumiseen.

Resurssisota viittaa puolestaa tilanteeseen, jossa vallitseee joko totaalinen tai suhteellinen luonnonvarojen puute. Useimmiten huoli luonnonvarojen loppumisesta on liitetty uusiutumattomien luonnonvarojen ehtymiseen kuten öljyn ja mineraalien loppumiseen. Viime aikaisessa keskustelussa huomiota on saanut osakseen myös uusiutuvat luonnonvarat kuten makea vesi ja viljasadot. Niiden riittävyys on uhattuna väestönkasvun, kulutustottumusten ja luonnonvarojen pätasaisen jakautumisen vuoksi. Tutkijat ovat eri mieltä tulevaisuudesta: toisten mielestä resurssisotien merkitys tulevaisuuden uhkakuvana on kasvamassa, koska väestönkasvu ja kasvavat elintaso-odotukset ovat ristiriidassa luonnonvarojen saatavuuden kanssa. Toisten näkemysten mukaan resurssisotien merkitys turvallisuusuhkana vähenee, koska tekniset ratkaisut korvaavat joitakin tärkeitä luonnonvaroja ja kansainvälinen kauppa tuo aina - ainakin rahaa tarpeeksi omaaville - mitä tarvitaan. (ks. Westing 1986, Gleick 1991 ja Deudney 1990)

Ympäristöpakolaisuus puolestaan viittaa tilanteeseen, joka johtaa ihmisten muuttoon joltakin tietyltä alueelta. Tilanne voi syntyä luonnonkatastrofin kuten maanjäristysten tai tulvien aiheuttamana tai se voi liittyä ihmisten omaan toimintaan esim. kemiallisessa tehtaassa tai ydinvoimalassa tapahtuneeseen onnettomuuteen. Ihmisen toiminta aiheuttaa myös pitkällä aikavälillä muutoksia, jotka voivat johtaa ympäristöpakolaisuuteen. Esim. kasvihuonekaasupäästöjen aiheuttama ilmastonmuutoksen arvioidaan johtavan merenpinnan nousuun, joka uhkaa pieniä Tyynemeren saarivaltakuntia. On kuitenkin hyvä pitää mielessä, että YK:n kansainvälinen pakolaissopimus ei sisällä ympäristöpakolaisuutta yhtenä pakolaisuuden muotona.

Näitä kaikkia eri ilmiöitä on Thomas Homer-Dixon (1991) pyrkinyt yhdistämään mallillaan ympäristökysymysten ja konfliktien välisestä yhteydestä. Homer-Dixon on esittänyt varsin yksinkertaisen kausaalisen mallin ympäristöongelmien ja konfliktien välisen suhteen tarkastelemiseksi. Esitän sen johdantona tähän problematiikkaan.

Homer-Dixon 1991

Ihmisen vaikutukseen ympäristöönsä riippuu kahdesta eri tekijästä: ensinnäkin, siihen vaikuttaa väestömäärä ja eri toiminnat tietyllä alueella ja toiseksi, alueen luonnonvarat ja luonnon kantokyky. Ihmisen aiheuttamilla ympäristöongelmilla on yhteiskunnallisia vaikutuksia, joiden perusteella syntyy erilaisia konflikteja. Olemassa olevat instituutiot, yhteiskunnalliset rakenteet ja arvot vaikuttavat myös ympäristöongelmien aiheuttamien konfliktien syntyyn ja luonteeseen. Homer-Dixonin malli on kehitetty erityisesti kuvaamaan konfliktien syntyä kehitysmaissa, joissa valtion rakenteet voivat olla heikkoja. Valtion rooli konfliktien lieventäjänä ja muutosten hillitsijänä on keskeinen Homer-Dixonin mukaan.  

Mallia tarkasteltaessa mieleen tule ainakin kaksi kysymystä. Ensimmäinen niistä on: "mitä ongelmia haitalliset ympäristövaikutusten aiheuttavat yhteiskunnassa?" Homer-Dixon määritää neljä yhteiskunnallista ongelmaa, jotka seuraavat ympäristöongelmista:

1. maataloustuotannon aleneminen
2. taloudellinen lama
3. väestön siirtolaisuus tai pakolaisuus sekä
4. instituutioiden ja sosiaalisten suhteiden heikentyminen.

Kysymyksen toiseen osaan "mikä on yhteiskunnallisten vaikutusten ja konfliktien välinen suhde" Homer-Dixon vastaa seuraavasti: ne voivat aiheuttaa yksinkertaisia resurssien vähäisyyteen liittyviä konflikteja, joista voidaan pitää esimerkkinä resurssisotia. Ne voivat aiheuttaa myös ryhmäidentiteettiin liittyviä konflikteja tai lisäksi myös suhteelliseen deprivaatioon liittyviä konflikteja. Näillä konflikteilla on sekä kotimainen että kansainvälinen ulottuvuus.

Erityyppiset konfliktit syntyvät Homer-Dixonin mallissa esimerkiksi näin:

Homer-Dixon 1991

Mallin avulla pystytään tarkastelemaan myös konfliktin estämistä. Sen avulla voidaan hahmottaa kaksi interventiokohtaa:

1. haitallisten yhteiskunnallisten vaikutusten torjunta ja
2. konfliktien synnyn torjunta yhteiskunnallisten vaikutusten johdosta.

Mallissa on huomattava määrä väliintulevia tekijöitä: maanomistussuhtet, perhe- ja yhteisörakenne, historialliset tekijät esimerkiksi taloussuhteissa, poliittiset voimasuhteet, valtion "vahvuus", käsitykset luonnon ja yhteiskunnan välisestä suhteesta.

Thomas Homer-Dixonin tutkimusprojektin tulokset ja mallin jatkokehittelyt löydät hänen omilta kotisivuiltaan. Ks. myös keskustelua ja esimerkkejä Environmental Change and Security Projectin puitteissa Woodrow Wilson Centre kotisivuilta tai oheiselta kirjallisuusvihjelistalta, jonka on tehnyt Paul Runci.

Turvallisuuskäsitteen laajentaminen

Ympäristökysymysten ja turvallisuuskysymysten välistä suhdetta on pohdittu paljon myös pohjoisilla alueilla. Aluetta leimasi pitkään kylmän sodan aikana suurvaltojen välinen vastakkainasettelu, joka halvaannutti aluetta ja sen kehitystä. Onhan tämä aluetta, jossa Yhdysvallat ja Neuvostoliitto olivat kaikkein lähimmät naapurit Beringin salmen kohdalla. Kehitys pohjoisessa toisen maailmansodan jälkeen tapahtui militarisoinnin ehdoilla mm. Alaskaan muutti suuret määrät armeijan väkeä ja sotilastukikohtia rakennettiin (Osherenko and Young 1989). Uuden turvallisuusajattelun tarve on leimannut myös keskustelua pohjoisessa. Barentsin alue mainitaan usein alueena, joka on ympäristöturvallisuuden kannalta haasteellinen. Erityisesti Kuolan niemimaan sotilastukikohdat, ydinkäyttöiset sukellusveneet ja ydinvoimalat turvallisuusuhkineen ovat monasti olleet keskusteluss esimerkkeinä ympäristöturvallisuuden tarpeesta ja haasteesta (ks. Bellonan sivut). Keskustelusta voidaan mainita esimerkkinä mm. Lassi Heinisen ja Gunnar Lassinantin vastikään toimittama teos 'Security in the European North. From "Hard" to "Soft" (1999). 

Turvallisuus ymmärretään yleensä kansainvälisissä suhteissa sotilaalliseksi turvallisuudeksi. Turvallisuusuhat ovat valtion ulkopuolelta tulevia, sen olemassaoloa ja asukkaita uhkaavia, jotka tulee torjua sotilaallista voimaa käyttämällä, mikäli muut keinot eivät tule kyseeseen. Turvallisuus määritellään yleensä negatiivisena, uhan tai pakon torjumisena. Valtio tuottaa järjestyksen ja turvallisuuden kansalaisten hyväksi, jolloin yksilöillä ei nähdä olevan roolia turvallisuuden tuottamisessa. Yleensä turvallisuus on merkinnyt alueellisesti suvereenin valtiorajojen turvaamista toisen valtion vaatimuksilta. Usein tässä yhteydessä puhutaan "kansallisesta turvallisuudesta".

Uudesta, laajemmasta turvallisuuskäsitteestä puhuttaessa on usein viitattu yhteiseen turvallisuuteen ("common security"). Yhteistä turvallisuutta korostamalla on haluttu huomioida muitakin näkökohtia kuin sotilaallisia lähtökohtia osana turvallisuutta. Sittemmin keskustelu uudesta turvallisuuskäsitteestä, ympäristöturvallisuudesta, on painottunut kansallisen turvallisuuden käsitteen uudelleenmäärittämiseen ja laajentamiseen.

Keskustelu yhteisestä turvallisuudesta liittyi alunperin 1980-luvun alun pyrkimykseen vaikuttaa asevarustelun hillitsemiseen. Mm. Palmen komission kahdessa raportissa, jotka ilmestyivät vuosina 1982 ja 1989, tarkasteltiin yhteistä turvallisuutta. Raporttien mukaan on olemassa valtion olemassaoloa, kansallista itsemääräämisoikeutta sekä taloudellista hyvinvointia uhkaavia ei-sotilaallisia tekijöitä. Palmen komission raporttien mukaan, joissa puhutaan yhteisestä turvallisuudesta, katsotaan, että perinteinen turvallisuuskäsitys lisää yleistä epäturvallisuutta ja tämä ristiriita voidaan ratkaista vain kokonaisvaltaisen turvallisuuskäsitteen avulla. Yhteistyö ja vastavuoroisuus on keskeisiä tämän käsitteen ulottuvuuksia, jotka mahdollistavat yhteisen haavoittuvuuden hallinnan.

Taloudelliset perustelut

Tarvetta uuteen turvallisuuskäsitteeseen on perusteltu mm. sillä, että nykyisen kansallisen turvallisuuskäsitteen mukaisten toimien ylläpitäminen on taloudellisesti mahdotonta niin teollisuusmaissa kuin kehitysmaissa. Perinteisen turvallisuuskäsitteen ylläpitäminen aiheuttaa myös muunlaisia kustannuksia: armeijoiden ylläpitäminen tuhoaa ympäristöä. Armeijan käyttöön varatut maa-alueet kärsivät kasvillisuuden tuhoutumisesta, eroosiosta ja armeijan toiminnasta johtuvista saasteista. Armeijat tuhlaavat myös energiaa ja materiaaleja.

1) Modernit asevoimat tarvitsevat käyttöönsä laajoja maa-alueita ja paljon tilaa. Näillä alueilla taisteluharjoitukset tuhoavat luonnollista kasvillisuutta, häiritsevät eläimiä ja pilaavat maaperää. Matalalennot ja ääntä nopeammat lennot ovat sotilaallisen ilmailun vaarallisimmat ja terveydelle tuhoisimmat muodot.

2) Toinen kysymykseen liittyvä ulottuvuus on materiaalien ja energian tuhlaaminen asevarustelun yhteydessä. Koko maailmassa miltei neljännes kaikesta lentopolttoaineesta käytetään sotilaallisiin tarkoituksiin. Asevoimien osuus tiettyjen ei-polttoaineeksi käytettävien mineraalien ja muiden materiaalien kulutukseen on suurempi.

3) Kolmas asevarusteluun liittyvä ympäristöuhka on erilaiset myrkkyuhat. Tavanomaisten ja kemiallisten aseiden sekä ydinaseiden ja muun sotilaallisen välineistön tuottaminen, ylläpitäminen ja varastoiminen synnyttää valtavia määriä ihmiselle ja luonnolle haitallisia aineita. Ydinjätteiden ongelma on vaikutuksiltaan kaikein huomattavin ja pitkäaikaisin myrkkyuhka.

Asevarusteluun käytetyt varat tulisi suunnata todellisten haasteiden, ympäristöongelmien asettamien uhkien torjumiseen, tämän näkökulman perusteella. Se ei kuitenkaan ole mahdollista ennen kuin turvallisuuskäsite muutetaan niin, että ympäristökysymykset nähdään osana kansallista turvallisuutta ja samalla uhkana sen ylläpitämiselle.

Maailmanlaajuiset ongelmat

Toinen perustelu uuden turvallisuuskäsitteen laatimiseksi on korostanut ympäristöongelmien globaalia luonnetta uuden turvallisuuskäsitteen lähtökohtana. Globaalit muutokset vaativat kansallisen turvallisuuden käsitteen muokkausta niin että siihen sisältyvät myös resursseihin, ympäristöön ja väestöongelmaan liittyvät kysymykset. Perusteluna on, että uudet uhat voivat aiheuttaa taloudellisia ongelmia. Taloudellinen turvallisuus on osa kansallista turvallisuutta.

Yksi tällaisista uusista uhista on väestönkasvu, minkä pelätään johtavan tärkeiden resurssien loppumiseen. Uusiutuvista resursseista huolta kannetaan metsistä, luonnon monimuotoisuudesta ja maaperän pilaantumisesta. Jollei näitä kysymyksiä pystytä hallitsemaan seurauksena on taloudellinen kriisi, joka voi johtaa niin kansallisiin kuin kansainvälisiin ongelmiin. Toinen uusi uhka liittyy ihmisen vaikutukseen maapallon ekosysteemiin. Lähinnä kyseeseen tulee ilmastonmuutoksen aiheuttamat ongelmat.

Näille uusille turvallisuusuhille on ominaista:

• talouden ja ympäristön kehityksen välinen keskinäisriippuvuus
• ihmisen vaikutus ekosysteemiin
• resurssien loppumisen uhka todennäköinen
• haasteet ovat luonteeltaan globaaleja ja vaativat globaalia hallintaa
• tuloksena on kasvava keskinäisriippuvuus köyhien ja rikkaiden valtioiden välillä
• useiden globaalien kysymysten keskinäisriippuvuus
• ympäristöpakolaisuusongelma

Tämän näkökulman mukaan teknologiset mahdollisuudet näiden ongelmien ratkaisemiseen ovat olemassa, mutta esteenä ovat sosiaaliset, poliittiset ja institutionaaliset esteet. Ongelmat vaativat maailmanlaajuisia toimia sekä uudenlaista yhteistyötä valtioiden kesken. Näkemyksen mukaan uudet globaalit uhat ovat niin vakavia, että tarvitaan uusi turvallisuuskäsite. Jotta resurssisotia ei syntyisi on päästävä irti perinteisestä turvallisuuskäsityksestä.

Turvallisuuden kokemus

Kolmas perustelu uudelle kansallisen turvallisuudenkäsitteen muodostamiselle painottaa sitä, että uudet turvallisuusuhat koskettavat yksilöä ja kansalaisyhteiskuntia aikaisempaa voimakkaammin. Nykyinen kansallisen turvallisuuskäsite ei varmista kansalaisten turvallisuutta, koska kansalaisten koskemattomuuden takaaminen on aina alistettu valtion koskemattomuudella. Tästä johtuen valtio ja kansalaiset ovat kokeneet turvallisuusuhat erilaisina. Tämän korostuksen seurauksena on ollut taloudellisten voimavarojen painottaminen niin että sotilaallista turvallisuutta korostetaan ja tällä tavoin pyritään ainoastaan turvaamaan valtion suvereenisuutta kansalaisten turvallisuuden kustannuksella (Käkönen 1995).

Osana yhteistä turvallisuutta koskevaa keskustelua ovat olleet ehdotukset erityisen ympäristöturvallisuuskäsitteen luomisesta, mikä on saanut erilaisia sisältöjä puhujasta riippuen. YK:ssa otettiin käyttöön käsite ympäristöturvallisuus 1987. Neuvostoliittolaiset ovat olleet aktiivisia käsitteen määrittäjiä, mm. Eduard Shevardnadze määritteli sen sellaiseksi kansainvälisten suhteiden tilaksi, jossa ympäristön hyväksikäyttö tapahtuu kaikkien valtioiden vakaan kehityksen takaamiseksi ja kullekin yksilölle taataan myönteiset elinolosuhteet.

Ympäristöturvallisuus on tutkijoiden toimesta määritelty seuraavasti, esim. Arthur Westingin (1989) mukaan ympäristöturvallisuus merkitsee:

• ympäristöä suojellaan:

a) vandalismin estäminen

b) saastumisen estäminen

c) ihmisen muun toiminnan haitallisen vaikutuksen torjunta

• resursseja käytetään:

a) pitkällä tähtäimellä kestävällä tavalla

b) luonnonvarojen uusiutumisen mahdollistaen

Ks. myös muita yrityksiä määritellä ympäristöturvallisuus.

Uuden turvallisuuskäsitteen vastustajat, joista voidaan mainita esimerkiksi Daniel Deudney, Simon Dalby ja Lothar Brock, suhtautuvat kriittisesti uuden turvallisuuskäsitteen luomiseen.

Kun ympäristö- ja turvallisuusuhkia on linkitetty toisiinsa, samaistus on perustunut siihen, että perinteinen väkivaltaan perustuva turvallisuuskäsitys kuluttaa resursseja, joita voitaisiin suunnata ympäristönsuojeluun sekä siihen että sodat aiheuttavat ympäristöongelmia.  Daniel Deudney (1990) pitää tätä analyyttisesti harhaanjohtavana. Sen ongelmana on myös, että nationalismi ei ole ratkaisu globaaleille ongelmille sekä ympäristön pilaantuminen tuskin aiheuttaa valtioiden välisiä sotia.

Ympäristöturvallisuusajattelu on analyyttisesti harhaanjohtavaa

Perusteluna kritiikilleen Deudney mainitsee mm. sen, että ympäristön tuhoutuminen ja väkivalta ovat erilaisia uhkia. Kummatkin voivat johtaa ihmisuhreihin ja vähentää hyvinvointia, mutta eivät kaikki uhat elämälle ja omaisuudelle ole turvallisuusuhkia (vrt. sairaudet, rikollisuus, luonnonkatastrofit, jne.). Ympäristöuhat ja turvallisuusuhat eroavat toisistaan myös laajudeltaan ja perustaltaan. Ympäristöongelmat eivät ole luonteeltaan kansallisia. Ne eroavat myös tavoitteiltaan: väkivaltaiset uhat perustuvat tavoitetietoiseen käyttäytymiseen, ympäristöuhkiin ei liity tällaista tietoista vahingoittamisen pyrkimystä. Organisoituminen tapahtuu eri tavoin ympäristöuhissa kuin turvallisuusuhissa. Hän pitää ympäristöturvallisuuskeskustelua poleemisena retoriikkana, jonka tavoitteena on saada aikaan toimintaa moraaliselta perustalta.

Nationalismin vaarallisuus

Deudneyn ajatuksista voidaan todeta yhteenvetona, että perinteisesti ymmärrettynä kansallinen turvallisuus muistuttaa nollasummapeliä, jossa toisen voitto on toisen häviö. Tällaista turvallisuutta ohjaavat ensisijaisesti lyhyen tähtäimen tavoitteet, ja sitä uhkaavat tekijät voidaan osoittaa kuuluvan tiettyyn kansallisuuteen. Ympäristöturvallisuutta taas ei voi pitää nollasummapelinä vaan eri toimijoita yhdistävät yhteiset intressit. Ympäristönsuojelua ohjaavat pitkän aikavälin tavoitteet eivätkä sitä uhkaavat tekijät ole kansallisia vaan globaaleja. Ympäristön kannalta vihollisia ei voi jakaa kansallisiin ryhmiin. Ympäristöturvallisuutta uhkaavat tekijät eivät tietoisesti pyri aiheuttamaan vahinkoa toisille kuten sotaan ja väkivaltaan liittyvissä toimissa on tavoitteena.

Turvallisuuskäsitteen laajentaminen vain sekoittaa keskustelua Deudneyn mielestä. Hedelmällisempi tapa yhdistää ympäristöongelmat ja turvallisuus on hänen mielestänsä keskustella ympäristökysymyksestä valtion ja kansallisen olemassaolon merkityksen kyseenalaistajana. Ympäristöongelmissa kansallisryhmiin jakautuminen ei ole mahdollista, mikä vähentää valtion merkitystä ympäristöyhteistyön lähtökohtana.

Deudneyn näkemys on, että ympäristön tuhoutuminen ei ole uhka kansalliselle turvallisuudelle. Ympäristökeskustelu on sitä vastoin uhka perinteisille tavoille ajatella turvallisuutta ja siihen liittyviä instituutioita. Jos ympäristökeskusteluun osallistujat käärivät oman sanomansa käyttäen nationalistisia perusteluja kuten turvallisuuskäsitettä se johtaa hämmennykseen todellisista kysymyksistä.

Toinen kriitikko, Lothar Brock (1991), toteaa, että ympäristön korostaminen tärkeämpänä kuin taloudelliset ja sosiaaliset lähtökohdat turvallisuuden osatekijänä, kuten ympäristöturvallisuuskeskustelussa on vaarana, olisi ristiriidassa koko kokonaisvaltaisen turvallisuuden ajatusta vastaan. Hän vastustaa myös turvallisuuskäsitteen laajentamista.

Ympäristön militarisoiminen

Ympäristön ja turvallisuuden käsitteiden sekoittaminen tuo mukanaan myös sen vaaran, että ympäristönsuojeluun liitetään sotilaallinen ulottuvuus ja ympäristön militarisointia korostetaan entisestään sen sijaan, että painotettaisiin ympäristönäkökohtien huomioimista militarisoitumista vähentävänä tekijänä.

Brockin mielestä:

1. viitattessa hyvinvoinnin ei-sotilaallisiin uhkatekijöihin, kyseessä ei ole mikään uusi asia vaan näin on aina ollut. Ympäristökysymyksiä ei tulisi asettaa etusijalle taloudellisten ja sosiaalisten kysymysten suhteen.
2. puhuttaessa yhä kasvavista ei-sotilaallista uhkista ei merkitse sitä, että nykyiset sotilaallist riskit vähenenisivät. Ympäristön ja sotilaallisten kysymysten välillä on useita erilaisia linkkejä.
3. ympäristöriskien määrittäminen turvallisuusriskeinä on riski itsessään. Se voi johtaa ympäristökysymysten militarisointiin.

Useimpia ympäristöongelmista johtuvia turvallisuushaasteita voidaan torjua taloudellisin keinoin ja poliittisin ratkaisuin, yhteistyötä painottamalla. Ympäristöongelmien asettamia haasteita ei mielekkäällä tavalla voida ratkaista sotilaallisin keinoin, koska ne vain todennäköisesti lisäävät ympäristöongelmia.

Brockin mielestä turvallisuus on status quohon pyrkivä käsite, jonka yhteensovittaminen ympäristönsuojelun kanssa on hyvin vaikeaa. Ympäristönsuojelun Brock näkee hyvin dynaamisena pyrkimyksenä muuttaa nykyisiä olosuhteita ja toiminnan ehtoja. Hän on huolissaan siitä, että ympäristöturvallisuuskeskustelussa käy samoin kuin 1970-luvulla, jolloin puhuttiin "taloudellisesta turvallisuudesta" ja tavoitteena oli muuttaa kansainvälisen talouden rakenteita. Keskustelu kuitenkin kääntyi vanhan järjestelmän puolustamiseksi. Keskustelua käytiin nimenomaan taloudellisen turvallisuuden käsitteen nimissä.

Perinteinen turvallisuuskäsitys liittyy keskeisesti kansainvälisen politiikan realistiseen koulukuntaan ja sen ajatuksiin kansainvälisen järjestelmän luonteesta. Turvallisuuskäsite realistisen koulukunnan puitteissa, joka useimmiten määritellään "kansalliseksi turvallisuudeksi" korostaan valtion turvallisuutta ja pitää valtiota itsestään selvänä rakenteena. Sisäisen yhteisön määrittäminen tapahtuu ulkoisen uhkan antiteesinä, mikä muodostaa turvallisuuden. Kyse on poliittisen identiteetin luomisesta. Koska tutkijat nähdään "prinssin neuvonantajina" Machiavellin ajatusten mukaisesti, turvallisuuskäsitys ei niinkään ole saanut realistisen koulukunnan huomiota osakseen.

Käsitteen ideologinen ja militaristinen taakka

Kolmannen kriitikon mielestä Simon Dalbyn (1992) mukaan vaarana on, että laajennettaessa turvallisuuskäsitettä emme kuitenkaan pääse eroon siitä ideologisesta ja militaristisesta taakasta, joka turvallisuuskäsitteeseen liittyy. Tosin käsitteestä luopuminen voi olla vaikeaa, sillä kuka nyt haluaisi olla turvallisuutta vastaan. Hyvin pitkälle kyse on jälleen suvereenisuudesta. Valtiosuvereenisuuden kyseenalaistaminen sekä suppean alueellisen suvereenisuuden epäily on eräissä tapauksissa johtanut vaatimuksiin perustaa suvereenisuuskäsitys ekologisiin periaatteisiin.

Harjoitustehtävä 4

Turvallisuuskeskustelun ydin on riippumatta siitä puhutaanko ympäristöturvallisuudesta tai jostain muusta turvallisuudesta:

1. Kenen turvallisuudesta on kyse? Onko kyse valtion, alueen, kansainvälisen yhteisön, yksilön vai yhteiskunnan turvallisuudesta?

2. Mistä turvallisuus rakentuu- taloudellisesta, yhteiskunnallisesti, kulttuurisesta vai poliittisesta turvallisuudesta?

3. Mitä turvallisuus on? Mitä se on objektiivisesti määriteltynä ja mitä se on subjektiivisesti koettuna?

Tutustukaa ryhmässä Helsingin Sanomien kirjoitteluun elokuussa Barentsin merellä tapahtuneesta sukellusveneonnettomuudesta. Käyttäkää hyväksi arkistoa (hakusana 'kursk').

Vastatkaa seuraaviin kysymyksiin ja valmistautukaa raportoimaan vastauksenne seuraavalla kerralla.

1. Miten onnettomuus edustaa ympäristön ja turvallisuuden välistä pblematiikkaa mielestänne?

2. Turvallisuuskäsitteen laajentamisesta on keskusteltu kansainvälisesti pitkään. Näkyikö tämän keskustelun tulokset onnettomuuden ja sen jälkipuinnin yhteydessä?

3. Onko mielestänne olemassa tarvetta tai syytä laajentaa turvallisuusajattelua Barentsin alueella? Mitä se voisi tuoda mukanaan - etua vai haittaa?

Kirjallisuutta

Brock, L. Peace Through parks: The Environment on the Peace Research Agenda, Journal of Peace Research 1991, 28(4):407-423.

Dalby, S. Security, Modernity, Ecology: The Dilemmas of Post-Cold War security Discourse, Alternatives 1992, 17:95-134.

Deudney, D. The Case Against linking Environmental Degradation and National Security, Millennium 1990 19(3):461-476.

Gleick, P.H.  Environment and Security: The Clear Connections, The Bulletin of Atomic Scientists 1991, vol. 47, no.3, 17-21.

Heininen, L. Sota, armeija ja ympäristö (1991)

Heininen, L. ja Lassinantti, G. (eds.) Security in the European North. From 'Hard' to 'Soft' (1999)

Homer-Dixon, T. Environmental Change and Acute Conflict. A Research Agenda (1991)

Käkönen, J. (ed.) Perspective on Environmental Conflict and International Politics (1992)

Käkönen, J. (ed.) Green Security or Militarized Security (1994)

Käkönen, J.  Konfliktit, turvallisuus ja ympäristö : modernisaation kriisi  (1995)

Laitinen, K. Turvallisuuden todellisuus ja problematiikka : tulkintoja uusista turvallisuuksista kylmän sodan jälkeen (1999)

Osherenko, G. and Young, O.R. The Age of the Arctic. Hot Conlicts and Cold Realities (1989)

Renner, M. Fighting for survival : environmental decline, social conflict, and the new age of insecurity (1997)

Tennberg, M. Environmental security : a study of the rhetoric of risk (1994)

Westing, A. (ed.) Global resources and international conflict : environmental factors in strategic policy and action (1986)

Westing, A. The Environmental Component of Comprehensive Security, Bulletin of Peace Proposals 1989, vol. 20, no.2, 129-134.

Konflikti Turvallisuus Ympäristöturvallisuus Harjoitustehtävä Kirjallisuus