Jarmo Kiuru
oikeusinformatiikan lehtori
Rovaniemen kaupungin holhouslautakunta on alkanut soveltaa holhousoikeuden alalla oikeusinformatiikkaa koskevaa yliopistotietoutta. Tuloksena on syntymässä internetpalvelu, joka hyödyttää oikeusinformatiikan opetusta ja Rovaniemen kaupungin holhoustointa. Internetpalveluun pääsee Rovaniemen kaupungin kotisivuilta.
Holhouslaki on julkaistu Suomen asetuskokoelmassa 7.10.1898. Laki juhlii pian satavuotista taivaltaan, ellei uutta holhouslakia ehditä sitä ennen säätää. Lähes sadan vuoden aikana lakiin on tehty 20 muutosta, mikä merkitsee keskimäärin yhtä muutosta viidessä vuodessa.
Yksi oikeusjärjestyksen keskeisistä periaatteista on vaatimus oikeuden julkisuudesta. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että laki voi saada oikeudellisia vaikutuksia vain, jos se on julkaistu. Nykyinen säädösten julkaiseminen esimerkiksi Suomen laki -teoksissa ei tarkkaan ottaen täytä julkisuusvaatimuksia tyydyttävällä tavalla. Lakikokoelmissa mainitaan usein säädöksen antopäivä, joka on se päivä, jona tasavallan presidentti on vahvistanut lain. Antopäivällä ei kuitenkaan ole suurtakaan merkitystä lain sovellettavuuden tai voimassaolon kannalta. Luonnollisesti lakikoelmissa julkaistavissa säädöksissä on yleensä mukana säädökseen mahdollisesti sisältyvät voimaantulosäännökset niissä olevine mainintoineen lain voimaantulopäivästä. Voimaantulopäivän ohella lain soveltajalle olisi kuitenkin tärkeää tietää lain julkaisemispäivä. Jos laissa ei ole voimaantulosäännöstä tai voimaantulosäännöksen voimaantulopäivä on aikaisempi kuin julkaisemispäivä, säädös tulee tai on tullut voimaan julkaisemispäivänä.
Rovaniemen kaupungin holhouslautakunnan internetpalvelussa lain julkaisemispäivän merkitystä on haluttu korostaa. Sen vuoksi palvelussa mainitaan holhouslakia muuttaneiden lakien säädöskokoelmanumeroiden rinnalla säädöskokoelman vihkon julkaisemispäivä. Velvollisuus merkita julkaisemispäivä Suomen säädöskokoelman vihkoihin perustuu nykyään asetuksen Suomen säädöskokoelmasta (1980/696) 6.2 §:ään.
Julkaisemispäivän tarkalle määräytymiselle on olemassa vakiintunut tulkintansa, joka on määriteltävissä seuraavasti: säädös on julkaistu silloin, kun se on saatavissa Edita Oy:n Helsingin Annankadun myymälästä. Aikaisemmin tämä tulkinta on merkinnyt käytännössä sitä, että laki on voinut olla voimassa, vaikka sen sisältävää säädöskokoelman vihkoa ei ole saatu toimitetuksi kaikille säädöskokoelman tilaajille. Esimerkiksi holhouslain (1898/34A) 4:40,4 §:n (1969/843) muutos julkaistiin asetuskokoelmassa 30.12.1969, ja se tuli voimaantulosäännöksen mukaan voimaan 1.1.1970. Näistä tiedoista on mahdollista päätellä, etteivät lain soveltajat todennäköisesti ole saaneet käyttöönsä lakitekstiä lainmuutoksesta vielä 1.1.1970. Vasta Suomen säädöskokoelman vihkojen vuonna 1995 alkanut elektroninen julkaiseminen on poistamassa niitä ongelmia, jotka liittyvät voimassaoloon vaikuttavan tarkan julkaisemisajankohdan määrittämiseen. Vihkot ovat imuroitavissa netistä samanaikaisesti kaikkialla maassa huolimatta siitä, onko asiakas Helsingin Annankadulla vai Rovaniemen Valtakadulla.
Lain julkisuusvaatimus on itse asiassa laajempi kysymys kuin pelkkä pyrkimys määritellä tarkka julkaisemisajankohta. Lähtökohtaisesti lain on oltava julkaistuna jo silloin, kun oikeudellisesti vaikuttavia toimenpiteiteitä tai tekoja tehdään. Esimerkiksi sopimuksiin tai rikosoikeudellisesti arvioitaviin tekoihin ei pääsääntöisesti voida puuttua, ellei lakia ole julkaistu sopimusta tai tekoa tehtäessä. Vaatimus on luonnollinen, sillä kysymyshän on siitä, että sopimuksen solmijan tai teon tekijän on voitava ottaa huomioon ne oikeusvaikutukset, jotka oikeusjärjestys asiaan liittää. Vaatimuksesta seuraa, että kumotut lait tai lainkohdat vanhentuvat vain harvoin totaalisesti yhdessä yössä. Vanhoja jo kumottuja lakeja ja lainkohtia saatetaan joutua soveltamaan vuosiakin niiden kumoamisen jälkeen. Lain kumoutuminen on liukuva siirtymä voimassaolosta totaaliseen soveltamattomuuteen.
Esimerkiksi edellä kerrotusta sopivat holhotin puolesta tehdyt oikeustoimet, joiden pätevyys saatetaan kyseenalaistaa vuosiakin sen jälkeen, kun itse oikeustoimi tehtiin.
KKO 1984 II 157. Kantajat eli leski ja viisi sisarusta olivat vuonna 1956 myyneet samalla kauppakirjalla kukin omistamansa osuuden tilakokonaisuudesta vastaajalle eli kuudennelle sisarukselle. Vuonna 1982 vireillepannussa jutussa vaadittiin kaupan julistamista kokonaan mitättömäksi, koska kaksi myyjistä oli kaupasta päätettäessä ollut alaikäisiä eikä kaupalle ollut haettu [holhouslain (1898/34A) 39 §:n mukaista] holhoustuomioistuimen hyväksymistä. Kun kauppakirjassa ei mainittu kunkin kantajan osuuden kaupan pätevyyden ehdoksi sitä, että kauppa hyväksytään alaikäisten myyjien osalta, eikä sellaista edellytystä muutenkaan ollut näytetty, kauppa julistettiin mitättömäksi vain alaikäisten myyjien tilaosuuksien osalta.Yllä olevassa tapauksessa kaupan pätemättömäksi julistaminen pantiin holhouslain (1898/34A) 39 §:n nojalla menestyksekkäästi vireille 26 vuotta kaupan tekemisen jälkeen. Tapauksen ratkaisijoiden on täytynyt vuonna 1984 selvittää, millainen holhouslain (1898/34A) 39 § oli vuonna 1956, jolloin kauppa tehtiin.
Rovaniemen kaupungin holhouslautakunnan internetpalvelun tarkoituksena on demonstroida vanhojen kumottujen lainkohtien sovellettavuutta. Holhouslaki on otettu palveluun alkuperäisenä 7.10.1898 julkaistuna tekstinä kaikkine siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen. Palvelun avulla on helppo selvittää kysymys siitä, millainen holhouslain (1898/34A) 39 § on ollut vuonna 1956, jolloin yllä olevassa tapauksessa mainittu kauppa tehtiin. Palvelua käyttävä saa selville, että holhouslain (1898/34A) 39 § oli voimassa alkuperäisessä 7.10.1898 julkaistussa muodossaan lukuun ottamatta poikkeuksia, joista säädettiin laissa eräitä holhouslain säännöksiä koskevista väliaikaisista poikkeuksista (1946/583). Säännöksen mukaan kauppa olisi vaatinut holhoustuomioistuimen hyväksynnän.
Se, että liukuva siirtymä voimassaolosta täydelliseen soveltamattomuuteen toteutettaisiin yhdessä ja samassa julkaisussa, ei ole mahdollista perinteisen paperijulkaisemisen keinoin. Ongelmat ovat ensisijaisesti teknisiä ja esitysteknisiä. Jos esimerkiksi Suomen laki -teokset laadittaisiin siten, että myös kumoutuneet säännökset sisältyisivät niihin, teoksista tulisi niin paksuja, ettei niitä voitaisi julkaista yhdessä niteessä. Myös teosten luettavuus todennäköisesti kärsisi. Nykyisin lakimiehet turvautuvat kumoutuneita säännöksiä tarvitessaan vanhoihin lakikirjoihin tai Suomen säädöskokoelmaan. Esimerkiksi vuodesta 1955 alkava katkeamaton lakikirjasarja tai 1860-luvulta lähtevä Suomen säädöskokoelma on monelle juristille arvokas tietopankki.
Paperijulkaiseminen ja siihen liittyvät rajoitukset ovat vanginneet säädösjulkaisijoiden ajattelua. Perinteinen julkaisutapa puolustaa asemaansa tietysti siksi, että vanhojen oikeuslähteiden sähköistämisen vaatii paljon työtä ja siitä aiheutuu melkoisesti kustannuksia. Rovaniemen kaupungin holhouslautakunnan internetpalvelun tarkoituksena on osaltaan rohkaista säädösten julkaisijoita uudenlaiseen ajattelutapaan. Taustalla on yhteistyötä suurimpien kustantajien kuten Edita Oy:n ja nyttemmin myös Kauppakaari Oy:n kanssa.
On syytä huomata, ettei projektin tarkoituksena ole lyhyen tähtäimen kaupallisten etujen edistäminen. Rovaniemen kaupungin holhouslautakunta haluaa internetpalvelunsa kautta propagoida uudenlaisen sähköisen säädöskokoelman puolesta. Holhouslakia on muutettu ajan saatossa 20 lailla. Uuden sähköisen säädöskokoelman pitäisi mahdollistaa se, että internetpalvelussa oleva holhouslaki ja sen muutosten kaltainen kokonaisuus voitaisiin linkittää automaattisesti. Säädöskokoelman tilaaja voisi imuroida uudet vihkot omalle koneelleen, ja uusi vihko linkittyisi automaattisesti olemassa olevaan lakiin ja muodostaisi kumottujen lainkohtien kanssa toimivan kokonaisuuden.
Palvelu ei ole itsessään tekninen esimerkki siitä, millainen uuden sähköisen säädöskokoelman tulisi olla, mutta se osoittaa tavoiteltavan lopputuloksen. Tekniset ratkaisut vaativat huolellista suunnittelua. Ajatuksen toteuttamiseen tarvittavaa tietoteknistä tietämystä ja kokemusta löytyy ainakin Airi Salmisen johtamasta RASKE-projektista ja Edita Oy:stä. Oikeusministeriö onkin 15.5.1997 sopinut Edita Oy:n kanssa valtion säädöstietopankin rakentamisesta. Jos tietopankki toteutuu, se voi johtaa uudenlaiseen sähköisen säädösjulkaisemisen tapaan.